HÀn ei voinut itselleen mitÀÀn katkeruuden siemen sai itÀÀ teki pesÀn rintaan jonnekin Kun ei kÀynyt koskaan kouluja teki sitten paljon lapsia yhtÀ monta kuin varpaitaankin
Aina sydÀn lyyhistyi kun lÀhdön hetki jÀlleen lÀhestyi mutta heikot vain tunteitaan nÀyttÀÀ Laitureilla heiluttaa kaikki joiden osa on odottaa
refrão Laiva miestÀ vei, ja vaahtopÀÀt kauas tÀÀltÀ pois ja lÀmpimÀÀn Vaimo jÀi ja kaitsi lapsiaan vuodet kasvoihin söi polkujaan
HÀn ei aina ollut tÀllainen vihainen ja vanhanaikainen enÀÀ puhuu yksin seinille Ristipistotaulut tuijottaa kun hÀn selaa postikorttejaan lapset eivÀt koskaan vieraile
Vaikka rannalle taas jÀÀ se pyhÀ viha rintaa lÀmmittÀÀ Miten siitÀ vuodet menneet onkaan kun laiturille lapset vei ja laiva tuli, mies tullutkaan ei
Seurahuoneella kirkkaansinisessÀ mekossaan laittanut tunnin hiuksiaan on ullakkohuoneessaan Mies kauan katsoo luokse kÀvelee ja pyytÀÀ tanssimaan sanoo ettÀ illan jokaisen tanssin hÀn vain yksin saa
kerosÀe
Poskin punaisin hÀn puistaa pÀÀtÀÀn joka sanan painaa mieleensÀ on empivÀinen mies taas vahva, pÀÀttÀvÀinen ottaa mitÀ huvittaa ja nyt hÀn tytön haluaa ElÀmÀ on laulun haaveunta merten prinssi ja valtakunta Orkesteri soittaa viulu ei voi enÀÀ kauniimmin vaieta Ottein lujin mies tanssittaa huolehtii, eikÀ pÀÀstÀ koskaan KÀsissÀ on vielÀ voima, tunto vanhuus kaukainen sairaus outo