unistani muistanko kasvot
hiustesi keskellä hehkuvat
ilon surun suuressa vuossa
kuin yöstä nousevan auringon

kielen tapaan värähtävät
puut yksin metsässään
niihin hirtetyistä jää
jokainen vaille itkijää

että meille jäisi päiviemme määrä täytenä
että hämärän päässä pilkottaisi ikkunasta valk

isyys

ja kun lapsi syntyy
se syö meitä elävältä
syö meitä sisältä kunnes
olemme vanhemmat

korkea kesän päivä
horisontti ääretön
haukan lento taivaan sineen
ihmeelliseen, uhkaavaan

missä pölyisillä valtateillä
viestinviejät vaeltaa
auringossa ahavoituu
airueitten olkapäät