Olin pesÀstÀÀn tipautettu,
paksu kÀenpoikale
mietin mitÀ tulis musta,
julmettu miehenroikale
MissÀ muualla kuin tiellÀ
rekka-repsikkana
missÀ Àiti ei kiellÀ
jos lipsahtaa ruma sana
SiellÀ nielee kovikset
hikeÀ ja rasvaa,
niillÀ hauikset,
sekÀ parta kasvaa
SieltÀ vasta vuoden pÀÀstÀ,
kotiin soittaisin,
kertoisin sÀÀstÀ,
takaa kuudentuhannen mailin
Sitten lÀhdin matkaan
tie vei minut lÀpi maiden, vuorten ja meren
ja vain levottoman veren
kohinan korvissani
mukana kuljetin matkallani
Ja parran kohisevan kasvun
kuulla sain viime vuosien pÀÀstÀ,
olin kunnon rekkamies, suuri, karvainen ja peloton
ei kotia, tietÀ, vain tiessÀ katse eloton
EntÀs sitten jos kova karju lie?
ei karjua pelkÀÀ asfalttitie
ei helpota yksinÀisen taipaletta,
ettÀ auto ei ymmÀrrÀ puhetta
SiispÀ palasin kotin ja perustin huoltiksen,
seurani kohentui monin verroin,
kun pojanklopeille kerroin
hurjia tarinoita,
enkÀ kuunnellut Àitien marinoita
joiden pojat lÀhti tielle,
kun uskoi tarinoita
joihin uskon pian jo itsekkin
Ja aina kun rekka ohi
asemani pyyhkÀisee,
vanha sydÀn hyppÀÀ kurkkuun
ja siellÀ se nyyhkÀisee
töötttööt....