Valkeat kesÀyöt, valkeat vedet kaarisilloin kutsuvat kaislikot, kutsuvat kaarituet illoin Iltamme saa kuin usva uuteen lumpeen kukkaan varoen ja meidÀt kuin maisema maalataan
Vaienneet muut, vaienneet valovuotein matkat valvovat puut, riippuvat koivut, lakkalatvat PÀÀllemme kÀyden sallien vain kuutamon tÀyden kuin varoen ja maisema se meistÀ kauas katoaa
Ei soisi tÀmÀn koskaan pÀÀttyvÀn Ei soisi kellot murhenÀytelmÀn, ellen taas silmiÀni avaa pÀÀllÀ peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun
Hiljainen kesÀyö hiljalleen kÀyden veden selkÀÀ MinÀ tiedÀn sen, ajatus jota kaikki pelkÀÀ ettÀ kaartuis` koivut ei, ei usva koskis` lumpeen kukkaan se mikÀ meidÀt pakottaa jÀlleen silmÀt avaamaan
Ei jaksa aamu nousta alta kylmÀn öljylampun viritellen vilun jousta kulkee kukin yötÀÀn yksinÀÀn
Ei soisi tÀmÀn koskaan pÀÀttyvÀn Ei soisi kellot murhenÀytelmÀn, ellen taas silmiÀni avaa pÀÀllÀ peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun
Ei soisi tÀmÀn koskaan pÀÀttyvÀn Ei soisi kellot murhenÀytelmÀn, ellen taas silmiÀni avaa pÀÀllÀ peilin rikotun Aaveissa vainko olet mun