Hohto tuo yhdeksÀn auringon, kun kengÀt on lakerinahkaa Kiinni napitan paidan lumivalkoisen Kun prÀssit sirkkelin terinÀ soi, ei ryntÀillÀ pÀÀtÀ ei pahkaa Avulla kiiltÀvÀn vahan hiukseni muotoilen
PeilissÀ seisojaa tuijotan ja suoristan liitua, raitaa Jostain laskee kÀmmen kylmÀ olallein TiedÀn seurassa tÀssÀpÀ ei, ei kuljeta polkua kaitaa LitteÀn hopean kaivan povesta huulillein