kun isÀt poikiaan laittaa nukkumaan.
mun sÀngyn vieressÀ tyhjÀ tuoli ja kirja odottaa.
vain pieni haava sieluun jÀÀ, jonka aika parantaa.
mut tÀssÀ muistojen pÀivÀkirjassa ei loppua olekkaan.
vaikka sattuu mÀ selaan vaan.
mÀ oon Aamu, joka itseÀÀn illaksi luulee
mÀ oon kuiskaus joka ÀÀnensÀ huutona kuulee
mÀ oon laine joka mereksi muuttuu
jolta ranta puuttuu.
NÀÀ vuodet vierii vaan ja sydÀn melkein unohtaa
EttÀ minkÀlaiselta pohjalta sitÀ oikein ponnistaa
PitÀiskö kaappiin kurkistaa vai mennÀ pÀivÀ kerrallaan
Ja olla tyytyvÀinen siihen mitÀ saa ja uskoo parempaan
Kahden maailman vÀliin jÀÀn
mÀ oon Aamu, joka itseÀÀn illaksi luulee
mÀ oon kuiskaus joka ÀÀnensÀ huutona kuulee
mÀ oon laine joka mereksi muuttuu
jolta ranta puuttuu.
PimeÀssÀ mÀ harhailen suuntaan jokaiseen
Auringonnoususta itsellein suunnan mÀ teen
mÀ oon Aamu, joka itseÀÀn illaksi luulee
mÀ oon kuiskaus joka ÀÀnensÀ huutona kuulee
mÀ oon laine joka mereksi muuttuu
jolta ranta puuttuu.
MĂ€ oon aamu, aamu, aamu
vuu, vuu
Ja mÀ oon tuuli, tuuli, tuuli
vuu, vuu