Tuijotan koskeen enkä saa jalkojani liikkumaan.
Kysyn itseltäni, miksi taaskin syksyn tullen tänne jään.

Julmaa on, kun iskee syyskuu.
Puut ruostuu, valo katoaa.

Äänen vielä kuulen: menneen kesän varjo kuiskaa
kylmettynein huulin lohdullisen vertauskuvan
väsyneestä auringosta, joka talviuneen tahtoo nukahtaa.

Julmaa on, näin jatkuu syyskuu.
Kylmät sormet niskaan tarttuu.

Julma, loppumaton syyskuu.
Maa sammuu, nukkuu kuu.
Kylmä taivas yksin valvoo.
Sulje silmät.